Sivun näyttöjä yhteensä

26.5.2016

Kukkia ja hevosia

Tykkään kukista ja tykkään hevosista. Hevosista siksi, että ne ovat kauniita ja parhaimmillaan erittäin viisaita eläimiä. Hevonen voi opettaa ihmiselle paljon, sekä ihmisestä itsestään että tietysti hevosista.

Kukista tykkään, koska ne ovat kauniita ja ilo silmälle. Puutarhan hoitaminen on rentouttavaa ja palkitsevaa ja istutuksia suunnitellessa voi käyttää luovuutta. Kesän parasta antia!

Mutta aluksi vähän heppajuttuja. Otin pitkästä aikaa kuvia meidän ruunasta, kun oli mukavasti aikaa valokuvata hepan nautiskellessa vihreästä ruohosta syöttelylohkolla. Varsinainen laidunkausi alkaa vasta kesäkuussa, mutta sitä ennen on onneksi mahdollisuus jo totutella vihreään.

Heppa silmin nähden nautti olostaan vihreän ruokapöydän ääressä!






Meidän pollen syödessä kaikessa rauhassa naapurilohkolla mellastettiin... Hassua, miten pienestä hepat joskus riehaantuvat. Tällä kertaa villin laukkailun aiheutti se, että eräs hevosenomistaja sattui kutsumaan omaa hevostaan aika kuuluvalla äänellä ja hevonen hyvin opetettuna lähti laukkaamaan emäntänsä luo. Innostuivat siinä sitten muutkin, kuten kuvista näkyy - paitsi ei meidän ruuna, joka nosti kerran päätään ja katseli hämmentyneenä ympärilleen ikään kuin ihmetellen, että "mikäs niille nyt tuli?" - ja sen jälkeen jatkoi syömistään kaikessa rauhassa...





Osaisikohan joku muuten neuvoa, miten nämä kuvat saisi sopimaan tähän keskimmäiselle palstalle? Nyt menevät vähän yli reunan, jos valitsee kuvakooksi "erittäin suuri". Pienemmät kuvat ovat minusta aika minimaalisia, tykkäisin näistä isommista. No, täytyy jossain vaiheessa perehtyä asetuksiin paremmin. Se ei ole oikein lempipuuhaani, kuten eivät nämä tietokonehommat yleensäkään.

Lopuksi vielä niitä kukkasia! Eli muutama kuva kuistilta ja kotipihasta. Alkuun ruma kuva rinteestä, josta talvi vei pikkutalviot. Sen jälkeen tulee vähän kauniimpia kuvia.































Tänään on sadepäivä, mutta kunhan sää taas selkenee, palaan pihahommiin... Heppahommia on mukava harrastaa sateellakin. Kesä on kesä, vaikka sataisikin!

1 kommentti:

  1. Vau mitä kukkia ja hevosia. Heppatyttö en ole koskaan ollut, mutta nyt olisin voinut kyllä hypätä selkään ja kokeilla miltä se tuntuu.

    VastaaPoista