Sivun näyttöjä yhteensä

19.3.2016

Keliakia???

Vuosi sitten työterveyslääkäri huolestui havaittuaan, että hemoglobiinini laskee vuosi vuodelta lähes lineaarisesti. Hän antoi minulle lähetteen verikokeisiin, joissa kävin alkuvuodesta. Hemoglobiini oli edelleen laskenut ja oli nyt 121. Eihän se mikään hirvittävän huono ollut, mutta asia askarrutti lääkäriä ja niinpä hän käski minua syömään kuukauden rautaa ja käymään sen jälkeen uudelleen verikokeessa. Tarkoitus oli selvittää, imeytyykö rauta vai ei. Samalla sain lähetteen keliakiaa seulovaan verikokeeseen (S-kudostransglut IgA-va). Keliakia kun voi aiheuttaa mm. raudan imeytymishäiriöitä.

Hemoglobiini oli noussut jonkin verran ja oli nyt 128. Rautaa siis imeytyy ja hyvä niin. Kävin lääkärin vastaanotolla eikä hän ollut enää asiasta huolissaan. Keliakia-testin tuloksia en tuolloin saanut, koska ne eivät olleet vielä valmistuneet.

Eilen illalla kävin katsomassa itse Mehiläisen sivuilta keliakia-kokeen tuloksen. Yllättäen se oli > 128 U/ml! Raja-arvot tuolle verikokeelle ovat sellaiset, että jos tulos on alle 7, testi on negatiivinen eikä siis viittaa keliakiaan, tosin vääriä negatiivisa voi tulla, jos henkilöllä on IgA-puutos. Jos tulos on yli 10(joissakin labroissa 13), testi on positiivinen ja viittaa keliakiaan. Minun tulokseni on siis erittäin vahvasti positiivinen, koska se ilmeisesti meni yli määritysrajan.

Nyt olen vähän pallo hukassa. Onko minulla keliakia? Vuosia olen kärsinyt erilaisista vatsaoireista, joita olen pitänyt vain stressistä ja laktoosista johtuvina. Lisäksi on ihottumaa ja kutinaa, mutta nekään eivät ole keliakialle tyypillisissä paikoissa. Ehkä oireet kuitenkin sitten johtuvat keliakiasta? Lääkäri sanoi, että jos testi on positiivinen, joudun tähystykseen, jossa otetaan ohutsuolesta koepala. Nyt mietin, että miksi tähystys olisi tarpeen, eikö tuo verikoe riitä? Luin jostain, että Tampereen yliopistossa olisi tehty tutkimus, jonka mukaan tähystys ei olisi enää tarpeen keliakia-diagnoosin saamiseksi. Että verikoe riittäisi. Ja jos gluteeniton ruokavalio tuo helpotuksen oireisiin, miksi pitäisi enää mennä tähystykseen? En halua letkua nielemään, en sitten millään. Itse toimenpide ei pelota, mutta pelkään saavani siellä jonkun paniikkikohtauksen tms. Joskus on tullut esim. kesken hieronnan sellainen tunne, että happi loppuu. Miten kävisi, jos nieluun työnnettäisiin letku? Ei, siitä ei vaan tule mitään...Tukehtumisen tunne tulisi varmasti.

Jos joku lukijoista tietää tästä asiasta jotain, niin kertokaa ihmeessä, miten teidän / tuttavienne / potilaittenne kohdalla on toimittu!!! Haluan ehdottomasti toisen mielipiteen työterveyslääkärin mielipiteen lisäksi tuosta tähystysasiasta.

Asiasta toiseen. Olen tehnyt akryyliväreillä muutamia kokeiluja ja niiden myötä syntyivät nämä kyltit kesämökin pihalle vietäviksi:



En vielä tiedä, ripustanko nämä kyltit johonkin vai naulaanko ne jonkun kepin nokkaan ja tökkään maahan... Mutta mökille nämä joka tapauksessa päätyvät.

Maalaushommien lisäksi olen neulonut yhdet sukat, kokoa 30. Ei näillekään sukille käyttäjää vielä ole, mutta ehkä joskus, jossain.

Tänään olen leikkinyt akryyliväreillä, tosin huonoin tuloksin. Tuo keliakia-asia askarruttaa ja vaivaa mieltä niin, että on ollut vaikeaa keskittyä eikä kärsivällisyys ole oikein riittänyt mihinkään. Piirustus- ja maalauspuuhiin ei pitäisi ikinä ryhtyä, jos on väsynyt tai keskittymiskyvytön!

Loppuillan vietä suosiolla sohvalla TV:n ääressä. Siellä en ainakaan pysty pilaamaan enää yhtään maalauspohjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti