Sivun näyttöjä yhteensä

6.1.2018

Uuden vuoden alku

Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä eikä uudenvuodenlupauksia tullut tehtyä. Salaa itsekseni toivoin, että tämä nyt käynnistynyt vuosi toisi mukanaan jotakin mukavaa, mutta saapa nähdä. Nuorison kanssa ainakin sama ralli näyttää jatkuvan; päivät nukutaan ja yöt kukutaan. Kouluun mennään, jos satutaan jaksamaan. Tympäisee.

Työelämäkään ei juuri nyt tuo turvaa eikä pysyvyyttä. Toissapäivänä saimme kuulla, että firma on myyty ja että kuluvan vuoden aikana on tarkoitus sulautua uuteen isäntäyritykseen. Mitä kaikkea muutosta tämä sitten tuopi tullessaan, sitä ei voi vielä tietää. Suhtaudun asiaan ristiriitaisin tuntein. Olin tyytyväinen työpaikkaani enkä toivonut muutosta, mutta nyt ei kai auta kuin sopeutua. En tiedä pystynkö ja jaksanko. Yritän kyllä, mutta aika näyttää, miten siinä onnistun ja miten voimavarat, ne vähäiset, riittävät.

Eipä siis kovin kaksisesti ole tämäkään vuosi alkanut. Käsitöitä olen silti tehnyt. Kaivelin kaapista kaikki Nalle-langat ja muut samaa vahvuutta olevat jämäkerät ja päätin neuloa niistä erikokoisia sukkia ja lapasia. Muutamat olenkin jo saanut valmiiksi:




Sukat ovat kokoa 30 ja 34, lapaset kokoa 120 cm. Sopivat siis kummilapsille ja muille pienille ystäville, joita tässä lähipiirissä pyörii. Tarkoitus on neuloa myös isompia kokoja.

Lisääkin lankoja tuli ostettua, Nallea, kuinkas muutenkaan. Se on suosikkilankani... Minimanissa oli alennuksessa lankoja ja sieltähän niitä tarttui mukaan iso kassillinen! Niistä riittää muutamaan pieneen villatakkiinkin, jotka aion neuloa lahjalaatikkoon aikani kuluksi.

Ompelukoneellekin löytyi käyttöä, kun kummityttö toivoi syntymäpäivälahjaksi esiliinaa. Vanhasta Suuri Käsityö-lehdestä löytyi kiva kaava ja kaapista sopiva puuvillakankaan pala. Essu on noin 135 cm:lle lapselle mitoitettu, mutta kuten kuvasta näkyy, se sopii myös 162 cm:lle aikuiselle...


Essun kuvaaminen oli kyllä äärimmäisen hankalaa ilman assitenttia, mutta ehkä kuvasta saa jonkinlaisen käsityksen. Ainakin kankaan kuosi tulee hyvin esille! On kesäinen ja pirtsakka.

Sen verran kaihertaa tuo työpaikka-asia, ettei ole mikään erityisemmin innostanut viime päivinä. En pidä suurista muutoksista ja olen huolissani siitä, miten työnkuvani tulee muuttumaan, missä toimipisteemme tulee sijaitsemaan ja miten tulen epäsosiaalisena ja introverttinä ihmisenä toimeen uusien työkaverien kanssa. Ei kai tässä masentua auta, mutta jotain piristystä elämään kaipaisin. Kaikki on vaan sellaista puurtamista päivästä toiseen, väkisin asioiden suorittamista, pakkopullaa. Aiemmin hevosharrastus toi iloa elämään, mutta nyt sekin on ollut vähän niin ja näin. Alaselkä jumittaa ja ratsastus on ollut sen vuoksi hankalaa. Kun selkä on jumissa, ei tasapaino ole yhtä hyvä kuin ennen ja siitä tulee sitten kaikenlaista ongelmaa. Muutenkin, kun aina väsyttää, niin ei sitä jaksa oikein ratsastaakaan. Eikä tehdä paljon muutakaan. Joululoma teki kyllä hyvää, mutta oli aivan liian lyhyt loma palautumiseen. Vaatisi useamman kuukauden, että saisin akkuni kunnolla ladattua!

Taitaa nyt mennä niin negatiiviseksi tämä kirjoitus, että parempi lopettaa. Syvissä vesissä voi käydä, mutta liian pitkäksi aikaa ei niihin parane jäädä lillumaan...

20.12.2017

Joulu lähestyy...

...ja saan kuin saankin kaikki joululahjat ajoissa valmiiksi, vaikka välillä tuntui että kiirettä pitää. Yhdet sukat ovat vielä puikoilla, mutta kyllä nämäkin tästä viimeistään huomenna valmistuvat:


Nämä sukat lähtevät lahjaksi tallikaverille, joka on auttanut minua paljon ponini kanssa. Toinen hevosen kanssa avustanut ihminen saa violettisävyiset sukat:


Lahjaksi päätyvät myös neulomani villapuku ja hiirilapaset:


Kaikki neuleet on tehty tutuista ja "turvallisista" Novitan langoista, joita on marketeista niin helppoa ostaa.

Sain myös valmiiksi tontun oven. Niin, minäkin hurahdin tähän villitykseen! Siinä olikin melkoinen värkkääminen, koska puutyöt eivät ole oikein ominta alaani. Mies joutui auttamaan sahauspuuhissa. Suurin osa puuosista onneksi oli sopivan kokoisia: portaaseen käytin osan, joka olisi kuulunut tyttären nukkekotiin mutta jota ei siihen koskaan tullut laitettua. Karmit ja portaan "jalat" ovat sekundapuupalikoista, jotka anoppini oli joskus halvalla ostanut jostain. Ovi on balsaa, sitä oli helppo työstää askarteluveitsellä, sahaa ei tarvittu. Lisäksi olen käyttänyt akryylivärejä ja liimaa. Saranat, avaimen, oven nupen ja numeron olen joskus tilannut jostain nukkekotikaupasta ja kuusi on Minimanista. Kranssi ovessa on ystäväni tekemä (Kaarnikka):


Kun tontun oven avaa, avautuu näkymä jouluiseen tontun kotiin. Yritin saada aikaiseksi kolmiulotteista vaikutelmaa.


 Joulutunnelmissa innostuin tekemään myös pienen jouluisen miniatyyrisetin eräälle tärkeälle ihmiselle:

Vielä muutama työpäivä ja hieman kaupoilla juoksemista, sitten joulu saa minun puolestani tulla. Olen valmis!

RAUHALLISTA JOULUN AIKAA KAIKILLE!!!

 

3.12.2017

Kaikenlaista tuusailua

Viime aikoina on tullut värkättyä monenlaista. Projekteja on kesken ja mielessä liikaakin; joulu lähestyy ja pahoin pelkään, että jouluvalmistelujen kanssa tulee vielä kiire... Pääni ei tänä(kään) vuonna pysy oikein nopeasti kulkevan ajan perässä. Vaikka on jo joulukuu, niin mieli on yhä loka-marraskuussa.

Jotain on kuitenkin saatu valmiiksikin. Saimme lyhyellä varoitusajalla kutsun serkkuni syntymäpäiville ja pikaisesti väsäsin hänelle syntymäpäiväkortin:

Sain myös Anna-nuken vaatetuksen lähes valmiiksi, vain villatakki enää puuttuu. Sekin on jo työn alla ja valmistuu aikanaan. Minikokoisia tonttulakkeja tuli myös ommeltua, nyt saa koko Villa Kumpulan perhe Kalle-vauvaa lukuun ottamatta tonttuilla: 


 Lisäksi olen ommellut muutaman lahjakassin vanhasta joulupöytäliinasta. Kasseja on tarkoitus tehdä niin monta kuin isosta pöytäliinasta niitä saa. Tässä muutama malliksi:


Keskeneräisiä töitä ja ideoita on tosiaan nyt paljon. Ja ennen joulua pitäisi olla monenlaista valmiina... Voi voi. Onneksi minulla on tulevalla viikolla muutama vapaapäivä. Saan tehtyä joulusiivoukset ja toivon mukaan leivottua jotain myös. Kun ne hommat on tehty, voin (ehkä) keskittyä rauhassa tuusailuun...

25.11.2017

Mineilyä

Lyhtyyn tuleva jouluasetelma vaati sen, että Villa Kumpulan mini-ihmisten piti saada talvisia vaatteita ylleen. Saman tien tuli sitten ommeltua nukeille uudet sisävaatteetkin, joulua silmällä pitäen. Milla sai punaisen samettimekon ja Karoliina vihreän:


Millan ja Karoliinan erottaa jatkossa toisistaan siitä, että Millalla on hiuksissaan punainen ruusu ja Karoliinalla valkoinen.

Kaksoset saivat myös uudet ulkovaatteet: pipon. villatakin ja "kengät". Kenkien teko oli hankalaa pikkuruisiin jalkoihin, joten lopulta ompelin joustavasta mustasta kankaasta sukat, joiden pohjiin liimasin keinonahasta pohjat. Kelpaavat kengiksi minun minimaailmassani.



Myös isä-Antti sai uudet vaatteet: housut, sukat ja college-paidan. Ulkovaatteiksi ompelin Antille aluksi sinisen villakangastakin, mutta takki päällä nukke oli niin tönkkö, ettei sen asettelu asetelmaan onnistunut. Takin käytöstä piti siten luopua. Tilalle tein toppaliivin ja päähineeksi tonttulakin. Kaulaliina on vielä kesken.

Tässä Antti sisävaatteissaan:


Ja alla villakangastakissaan ja toisessa kuvassa toppaliivissä. Äiti-Anna on vielä ilman vaatteita, joten kuvauksen ajaksi hän pukeutui Antin toppaliiviin...



Lopuksi kuvia erilaisista asetelmista, mitä lyhtyyn kokeilin rakennella. Viimeisessä kuvassa on asetelma sellaisena kuin se tällä hetkellä on. Kuusessa on paristoilla toimivat led-valot. Puinen, maalaamaton kelkka on Sinellistä, se on tarkoitus maalata jossakin vaiheessa. Lyhdyn tausta on leikattu Suomen Luonto-lehdestä ja lumi on luonnollisesti pumpulia...

Antti näyttää viimeisessä kuvassa aika voipuneelta, ettei vain olisi maistellut hieman liikaa jouluglögiä...




Olisin halunnut laittaa asetelmaan enemmänkin tavaraa, mutta lyhty on sen verran pieni, ettei sinne nyt juuri muuta mahdu. Saapi kelvata näin.

Lopuksi kuvia oman pihan jouluvalaistuksesta. Valo vaihtaa väriä valkoisesta punaiseen, vihreään, violettiin ja siniseen. Pensaan lisäksi se valaisee kaivon takana olevan pihlajan, kuva siitä tosin on tosi epätarkka.






 

11.11.2017

Kortteja ja kaamosväsymystä

Kortteja on syntynyt lisää; sekä joulukortteja että pari muutakin. Tänä vuonna en aio niitä enempää sitten tehdäkään, ainakaan joulukortteja. Kiintiö on siltä osin täynnä. Välillä on tehtävä jotain muuta. Jouluinen miniatyyriasetelma kynttilälyhtyyn olisi houkutteleva projekti, kun vain saisin sen aloitettua. Aluksi olisi värkättävä talvisia vaatteita Villa Kumpulan asukkaille, joista ainakin kaksi osallistuu suunnittelemaani asetelmaan... Ja minivaatteiden tekohan on hyvin tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa, kaamosväsymyksen kourissa se ei välttämättä onnistu. Jos nyt saan aikaiseksi aloittaa asetelman, niin ehkä sitten aluksi yritän huovuttaa Villa Kumpulan kaksosille Millalle ja Karoliinalle huopatöppöset... En tiedä miten se onnistuu, mutta kokeilen.

Niin, se jokavuotinen kaamosväsymys on taas täällä. Aamusta iltaan nukuttaa, kuljen kuin sumussa niin arjet kuin pyhätkin. Aina on pimeää, kylmää ja märkää eikä mikään erityisemmin innosta. Tulisi edes sitä lunta, mutta ei. Koiran kanssa lenkkeily tuntuu pakkopullalta ja poninkin kanssa ovat sukset menneet vähän ristiin... Se kyllä korjaantuu taas, kunhan panostan asiaan vähän enemmän, mutta työtähän se toki vaatii. Ja nyt ei millään riittäisi energiaa yhtään mihinkään ylimääräiseen... Oi voi.

Mutta joulukortit on nyt kuitenkin tehty ja se oli ihan hauskaa puuhaa. Tässäpä näitä kortteja taas, joukossa yksi synttärikortti ja muutama uudenvuodenkortti niille, jotka eivät joulua vietä. Talven jatkoja kaikille!




















 

28.10.2017

Joulukortteilu lähti lapasesta

Olen monena vuonna askarrellut joulukortit jo lokakuussa ja niin tein tälläkin kertaa. Tarkoitus oli tehdä vain muutamia kortteja, koska olen pyrkinyt vähentämään korttien lähettämistä: olen viime vuosina laittanut niitä vain niille tärkeimmille ihmisille, joiden kanssa muutenkin olen tekemisissä kuin vain kerran vuodessa joulukortin lähettämällä.

No, se korttien teko lähti vähän lapasesta... En vain osannut lopettaa. Tein kortteja kunnes materiaalit eivät enää riittäneet. Sen jälkeen askartelin vielä pakettikortteja jämistä. Ja kun viimein lopetin ja päätin, että nyt kortit on tehty, niin enkös vain sitten marketissa langennut askartelulehden ostoon, ja siinähän tuli mukana lisää materiaaleja joulukorttien tekoon... No nuo materiaalit ovat toistaiseksi pysyneet visusti laatikossa, mutta todennäköisesti nekin päätyvät vielä tänä vuonna korttien tekoon.

Tässä tulee nyt sitten melkoinen liuta kuvia tekemistäni korteista! Ensin kuvat lähetettävistä korteista.





















Sitten vielä kuvia pakettikorteista (osa taisi jäädä kuvaamatta):





 Lopuksi vielä kuva sukkaparista, jonka neuloin jo hyvissä ajoin valmiiksi pukinkonttiin. Nämä sukat saa tyttären poikaystävä, jos lempi nyt kestää jouluun saakka. Nuorista ei koskaan tiedä... Sukkakokoa "vakoilin" pojan kengistä hänen meillä käydessään, toivotaan nyt, että sukat ovat sopivat nuorelle miehelle.


Ennen joulua pitäisi ehtiä neulomaan ja ompelemaan kaikenlaista. Pari mattoakin on vielä kesken. Kaikenlaista tekemistä olisi, mutta kun ei ole aikaa... Se on se ikuinen ongelma. Tai jos aikaa olisikin, niin sitten väsyttää. Tylsää. Mutta teen mitä ehdin. Projektit edistyvät omaa tahtiaan ja aikanaan sitten valmistuvat.

Tänään kävimme mökille vetämässä laiturin maille ja nostamassa puutarhakalusteet talveksi sisälle. Olihan siinä hommaa. Kaikki oli märkää ja painavaa, maassa oli inha sohjolumi ja taivaalta pisaroi vettä. Ruoho jäi leikkaamatta ja lehdet haravoimatta, joten keväällä on sitten runsaasti puutarhatöitä tiedossa. Ja myyrät saavat juhlia talven pitkässä nurmessa. Koira jo pongasikin yhden myyrän, en tiedä vammautuiko myyrä kun koira mätti sitä tassullaan, kuollut se ei kuitenkaan. Toivottavasti myyrä-parka ei jäänyt kitumaan. Ei sillä ainakaan näkyviä vammoja ollut, sisäisistä ei sitten tiedä.

Mökkireissun jälkeen olin umpijäässä, mutta hevonen oli silti käytävä hoitamassa. Aluksi se oli tyytyväinen, kun pääsi karsinaan pois sateesta ja heinien ääreen, mutta kun pieni alkunökkönen oli syöty, niin johan oli hapan polle. Mieluusti olisin sitä rapsutellut, mutta poni vain yritti näykkiä minua karsinan oven yli. Se siitä rapsuttelusta sitten. Eihän se selvästikään sitä ollut vailla, ruokaa olisi pitänyt saada... On se melkoinen syöppö, tuo meidän Romppu!

Nyt syömään. Päivä on mennyt niin vauhdilla, että syöminen on tyystin päässyt unohtumaan...